Olaan nyt sitten tässä vuodenajassa. Yleensä koen tämän ajan aika lailla lohduttomaksi vaikka alkusyksy onkin sitten suosikki vuodenaikani. Kylmää, sateista, tuulista, kuraista ja ennen kaikkea pimeätä. Ja kun se pimeys vielä lisääntyykin ennen kuin alkaa taas valoisammat ajat häämöttää.

Tänä vuonna päätin sitten yrittää löytää positiivisia asioita marraskuusta. Olenkin löytänyt. Siis muutakin kuin kynttilän valossa sohvan nurkkaan käpertymisen tai sen että toisen koirani syntymäpäivä on marraskuussa.

Marraskuun yöt, jos ovat kirkkaita ovat upeita kun on pikku pakkanen ja taivaalla tuikkii tuhannet tähdet. Juuri sellainen ilta oli perjantai ja lauantai välisenä yönä. Lähdin puolen yön aikaan koirineni rannalle. Siinä seisoskelin pitkään katsellen tähtitaivasta sillä aikaa kun koirat touhuilivat omiaan. Me olimme siellä aivan yksin eikä minkäänlaista liikettä näkynyt missään. Mitään muita ääniä ei kuulunut kuin pakkasen kipristämien ruohonkorsien ratina koirieni tassujen alla. Tuulenvirekään ei liikutellut veden pintaa ja niinpä siihen heijastui kaikki vastarannan venekerholle vievän rantatien katuvalot.
Se oli kaunis hetki.

Entäpä pakkasyön jälkeinen aamu. Ihanasti ovat vielä maassa olevien ruohonkorsien ja muiden kasvien lehdet kuin sokerikuorrutettuja ennenkuin päivän lämpö sulattaa huurteen pieniksi pisaroiksi. Niin myös kesän viimeiset kukkaset.

Sitten on oiva aika nauttia upeista auringonlaskuista vaikkapa töistä kotiinmentäessä. Sekin vaatii toki poutasäätä.

Syys- ja lokakuun värimaailma on sellainen, ettei oikein tule huomatuksi sitä kauneutta mikä piilee puiden rungoissa ja oksistossa. Eikä liiemmin graniittikallioidemme jykevää ja ikuista komeutta. Vaan nyt nekin tulee huomatuksi kun väriloisto on jo lähes mennyttä. Siellä täällä on myös vielä tallella pieniä muistoja menneestä värien sinfoniasta.

Hyvää on myös se, että kaupat ovat jälleen auki sunnuntaisin. Vaikka se ei ehkä ole niin hyvä asia kauppojen työntekijöille, ellei parempia tienestejä lasketa mukaan.

Kun sitten on halu käpertyä sohvankannelle niin senkin voi tehdä hyvällä omallatunnolla kun aurinko ei enää paista sisälle ikkunoista paljastaen kaiken laiset pölykertymät. Voi siis uskotella itselleen, että huusholli on ihan siisti ja jättää siivouksen toiseen päivään. Mielummin sitä voi vaikka alkaa joulun asioita miettimään ja suunnittelemaan.

Joten ei se marraskuukaan mikään hassumpi kuukausi ole ja jos ei olisi välillä pimeitä aikoja ne valoisat ajat eivät sitten tuntuisi niin ihanilta. Tämä on siis voimien keräys aikaa.

Tässä sitten niitä kuvia, joita olen räpsinyt viime aikoina omaksi ilokseni.

Synkkä päivä ja tulviva meri

Suvisaaristossa olevasta saarekkeesta oli tullut oikea saari kun merivesi oli noussut useamman metrin normaalia korkeammaksi. Jalat kyllä kastui kun sinne silti piti päästä.

Tämäkin hökötys on aina ollut reilusti kuivalla maalla.

Edellisenä päivänä myös Mankin joki tulvi.

Taidekuvia

Näin voi köydä kun tuuli heittää pienen ihmisen lähes kumoon juuri kun on kuvaa ottamassa. Olen antanut kuvan nimeksi SYYSSADE.

Tämä kuva sai vastaavasti nimekseen TULVA.

Graniittikallioiden ja kivien ikuinen kauneus

Karun kauniit ovat jäkälien peittämät kalliomme. Näitä aikanaan eniten kaipasin kun siellä Englannissa sen viisi vuotta asuin. Näitä ja kunnon talvea. Tulisiko se meille tänä vuonna?

Moninaiset ovat ne muodot, joita pitkin luontoystävä voi kiipeillä.

Tässä kuvassa on minusta jotain hyvin villiä ja vapaata. Erämaatunnelma ihan taajaman liepeillä.

Sammaleet, jäkälät ja kuivuneet ruohonkorret luovat harmaaherran rosoiseen päälakeen väriä ja kontrasteja. Muuten on vähän niinkuin intialaisen norsun pää tämä.

Kovia kokenut aikojen alussa on tämä rantakallio.

Tämäkin viehkeän roosan värinen ja siloposkinen rantakallio on kuin joku esihistoriallinen peto olis raadellut sitä.

Sammaleisten kivien kauneus on minusta hurmaavaa.

Luonnon oma kiertokulku.

Pakkasyön jälkeen

Lammikon ohuen ohut jäänpeite ja sen alla vesipisaroita.

Syksyn valo taittuu

Tämäkin laituri Kivenlahdessa odottaa uutta kevättä ja viettää siihen asti talviuntaan.

Aallot taittavat hailakkaa valoa.

Pieni ruotsin pihlaja ja utuisen aamun kalpea taivas.

Heppa aamutuimaan Soukanpohjan hevostalleilla.

Valoa heijastava katajanoksa.

Iltapäivän auringon kultaama kotitaloni.

Kultaiset korret.

Pilvet

Syksyn viimeiset väriläiskät

Puna-apila stilisoituna.

Nämä hauskat kipsiveistokset vartioivat Soukanpohjan kartanon vanhan maakellarin sisäänkäyntiä.

Tasalämpöiset ystävämme

Tilhet ovat saapuneet sankoin joukoin

Pikku oravilla on kiireet ajat.

Mutta ei niin kiire, etteikö ehtisi puuhun turvaan juosta isoa pahaa koiraa.

Paljaat rungot

Lohtua kevään odotukseen

Olkoon tämä viimeinen kuvani lohtuna teille, joidenka mielestä kevät on lohduttoman kaukana vielä. Koiranruusu on tehnyt uudet lehdet nyt syksyllä.