On tullut vähän laiskoteltua tämän blogin suhteen ja rästissä on julkaisemattomia kuvia. Laitetaan ne nyt sitten tänne.

Ensimmäiset marjat kypsyvät jo heinäkuussa ja varsinkin metsämansikoita on ollut runsaasti tänä kesänä. Vattujakin on todella paljon mutta ne ovat vasta kypsyneet elokuun puolella paremmin.

Metsamansikat.jpg
Kuva on hieman sumea mutta näkeehän siitä kuinka herkullisen näköisiä nämä metsä- tai ahomansikat olivat. Ja kyllä maistuikin.

Vadelma.jpg
Toki joitakin kypsiä vattuja löytyi jo heinäkuun puolellakin. Näin lähikuvassa on kuin sokerikuorrettu tämä marja.

MarjatTaivas.jpg
Terttuseljan marjatkin näyttävät toki herkulliselta mutta niillä on kylläkin vain koristearvoa.

Elämää ympärillämme:

Puudelivisiitti2.jpg
Ystäväni pihalla piipertävä siililapsukainen

Jattietana.jpg
Limainen jättietana metsän uumenissa

Kaunisjaruma.jpg
Kaikki ei maaseudullakaan ole kaunista mutta sillä on kompensaationsa

Lantakuoriainen.jpg
Lantakuoriainen hirvenkakkaa etsimässä

Hopearuohonkukat.jpg
Kukkakärpänen hopearuohon kukinnoissa

Sisilisko3.jpg
Sisilisko tehnyt itsestään mahdollisimman litteän, jotta aurinko lämmittäisi suuren osan sen kehoa. Näkyy olevan sillä salamatkustajakin.

Sammakonpaa.jpg
Sammakkohan se siellä ujostelee kivien välissä mutta kyllähän sen silmät siellä erottuvat

Mokilla090808_8.jpg
Uljaat jopa kaksimetriä maanpinnasta kohoavat maa-artisokan kukat keräävät mahottoman määrän pieniä kuoriaisia luoksensa

Saalistaja.jpg
Saalistaja ja sen saalis

Joitakin heinäkuun kukkijoita:

Neidonkieli.jpg
Neidonkieli

Huopakeltano.jpg
Huopakeltano

Royhyvihvila.jpg
Röyhyvihvilä kuuluu ruohoihin

Purokukka.jpg
Tämä kasvi muistuttaa jotakin kärhöä, joka kuuluu jalostettuihin kukkiin - paitsi kasvutavaltaan. Se kasvoi luonnonvaraisena purolla kuin pensas eikä suinkaan köynnösmäisesti. Saattaahan se olla sinne pesiytynyt jonkun puutarhasta tulleesta siemenestä.

Rantaniitty1.jpg
Eräs rantaniitty, jossa kasvoi ruohoja, ahopellavaa ja luhtalemmikkejä.

Niittyhumala1.jpg
Niittyhumalaa ja pitkän kukinnan suorittavia orvokkeja

Haarapalpakko.jpg
Haarapalko

Kakkarat1.jpg
Päivänkakkaroita

Keltamatara.jpg
Ihanan värikäs keltamatara

Laurinkukka.jpg
Sikuri

Horsmatkalliolla.jpg
Rentun ruusu eli maitohorsma

Pietaryrtti.jpg
Pietaryrtti, joka kukkii myös pitkälle elokuuhun

Sienikasvi.jpg
Tämä on mahdollisesti jokin jäkälälajike mutta saattaa olla sienikin.

Taivaan väripalettisarja jatkuu:

Mokilla180708_6.jpg
Tässä yksi variaatio

IltaruskoKivenlahdessa1.jpg
tässä toinen

Illankajaistus.jpg
tässä kolmas

EspponlahtiIlllalla.jpg
ja vielä neljäskin